Taidevarkaudet
TV1:ssä esitettävän Arto Nyberg ohjelman vieraana Muotisuunnittelija Jukka Rintalan ja viihdetaiteilija Ville Valon seurassa haastateltavana taidevarkauksista ja -väärennöksistä.
Röyhkeästi ryöstettyä taidetta on ilmestynyt 19.4.2007.
Taiderikollisuus on maailmanlaajuisesti nopeasti kasvava rikollisuuden alue. FBI:n ja Interpolin mukaan taiderikollisuus on neljänneksi suurin alue kansainvälisessä rikollisuudessa. Suomessa taiderikollisuus on toistaiseksi ollut vielä siedettävyyden rajoissa, mutta silti esimerkiksi taidevarkaustapauksissa takaisin saadaan vain noin kymmenen prosenttia kaikista varastetuista esineistä. Suomessa ei vielä ole havaittu kansainvälistä taiderikollisuutta, mutta jokaisen rajanaapurimme alueella toimii kansainvälisesti ja ammattimaisesti toimivia pelkästään taiderikoksiin keskittyviä ammattirikollisjärjestöjä. Tällä hetkellä Suomessa ei ole yhtään vain taiderikoksiin keskittyvää poliisia tai tutkijaa.
Kirjan sisällysluettelo:
TYHJÄ PAIKKA SEINÄLLÄ
1. KUULUISIMMAT TAIDEVARKAUDET
Mona Lisa kävelee ovesta Kansalllisaarre Herttua Wellingtonin muotokuva Yhdysvaltojen suurin taidevarkaus Tapaus Russborough House Rembrandt ja Renoir Tukholmassa Edward Munch, varkaiden suosikki Norjassa 'Turistit' vievät Leonardo da Vincin
2. VARKAUKSIEN TAKTIIKAT
Hiljaiset murtautumiset Julkiset taidevarkaudet
3. TURVAJÄRJESTELMÄT
Tekniset laitteet Korvaamattomat vartijat ja salivalvojat
4. TAIDEVARKAUKSIEN TUTKINNAN KIEMUROITA
Mona Lisa ja sormenjälkifiasko 'Varmasti ulkomaalaista työtä' Wellingtonin muotokuvan outo varkaus Huuto ja Madonna - pankkiryöstäjien harhautus? Isabella Stewart Gardner Museum ja julkkisvarkaat
5.VIHJEPALKKIOT JA LUNNASRAHAT TAIDEVARKAUKSIEN TUTKINNASSA
Millainen palkkio on sopivan suuri? Turnerin maalausten palauttaminen Tate Galleryyn Artnapping ja lunnaat
6. VIIMEINEN VAIHTOEHTO: SOLUTTAUTUMINEN ALAMAAILMAAN
Soluttautumisen mestari Charley Hill Ruotsin taidevarkaus ja kansainväliset yhteydet Norja: jäljet johtavat entiseen jalkapallotähteen
7. TAIDEVARKAAT
Taiteenrakastajat Järjestäytynyt kansainvälinen rikollisuus Terroristit Mafia Asiantuntijavarkaat
8. TAIDETEOS VARKAUDEN JÄLKEEN
Myytävänä: varastettu taulu Kuka omistaa varastetun teoksen? Varkauden vaikutus teoksen arvoon Väärät olosuhteet ja taideteoksen tuhoutuminen
MYYTTI MURTUU
LÄHTEET
Art & auction -lehdessä (maaliskuu 2007) on listattu taidevarkaudet maailmanlaajuisesti vuonna 2006 varastettiin:
- yksityiskodeista 43% - gallerioista 14% - yrityksistä 9% - julkisista tiloista, kuten kirjastoista 8% - kirkoista 8% - kuljetuksen yhteydessä 6% - museoista 4% - varastoista 3% - muista, kuten hautausmailta 5%
Esinekohtaisesti varastettiin:
- maalauksia 47% - arvokoruja 11% - keramiikkaa 8% - veistoksia 6% - hopeaa 5% - kirjoja 4% - objekteja 4% - muita 7%
VARASTETTUJEN TAIDETEOSTEN KESKIMÄÄRÄINEN LÖYTYMISAIKA ON 15.5 VUOTTA!
|